sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kuka minä olen sinulle?

Tämä viikko on ollut täynnä kohtaamisia, täynnä kiitollisuutta. Kaksi ihanaa miesvierasta ovat istuneet kameran eteen. Olemme olleet asiallisia reporttereita. Olemme tehneet tästä äärimmäisen intiimistä tilanteesta rennon - silti! En ole kyennyt peittämään näiden ihmisten silmiin tuijottamista, ja he ovat katsoneet takaisin. Olen ollut kuin rusakko. Samaan aikaan pelokas ja peloton (suora lainaus miesvieraaltamme).

Perjantaina pitelemäni mikrofoni tärisi. Siitä rakkauden määrästä jota tunsin. He haluavat olla osa tätä produktiota! Hekin uskovat tähän. Miten pelkäämmekään niin paljon turhaan. Miten usein pelko estää meitä toimimasta, tärisemästä? Tuntemasta suonissamme pieniä kaloja.

Torstaina kohtasimme erään näyttelijän. Hän oli ottanut mukaansa hänelle tärkeän kirjan.
Hän istui kuvattavana ja luki meille.
Se länsäolo, hetki. Se toi mieleen lapsuuden ja iltasadut. Miten äänestä aisti oliko isä väsynyt. Jaksoiko isä madaltaa ääntään kun karhu puhui? Vaikka isä ei aina jaksanut kuvittaa, minä jaksoin. Se oli hyvä juuri niin.

Tämän näyttelijän ääni oli kuin karhulle hunaja. Se vangitsi meidät kaikki. Emme pystyneet heti edes puhumaan. Olimme saaneet sen. Näytelmämme viimeisen kohtauksen.

Perjantaina kohtasimme toisen taiteilijan. En tiedä osaanko vieläkään purkaa auki tuota kohtaamista. Hän on lempeä, syvällinen. Hän on Mies joka katsoo parhaiten silmiin. Mies joka tuntui lukevan ajatukseni (Hän todella on ihmemies).

Pian pääsemme harjoittelemaan ja kokeilemaan kirjoittamiamme kohtauksia
lavalle. Se tulee olemaan samaan aikaan ihanaa ja kamalaa. Vähän niin kuin pelko hyvästeistä. Voinko kääntyä ja sanoa: " Kuka minä olen sinulle? " ja sitten : "Lähetkö lasillisille joskus?" Kannattaa kysyä! Joskus voi olla milloin vaan. Vaikkapa elokuussa, kun esityksemme alkavat,
me kohtaamme ehkä silloin.

Rakkaudella

Melissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti