Harjoituskausi kohtausten parissa starttasi kunnolla viime viikolla. Olo on ollut vuoristoratamainen.
Huomasin tällä viikolla, että vaikka pyrkimys on tuoda tekstinkin tasolla kaikista aidoimmat ja kirkkaimmat asiat ja teemat esiin, niin jostain kumman syystä sitä harjoitellessa yhäkin verhoituu "neiteilemään".
Kohtauksiemme rakenne perustuu käsikirjoitukseen, mutta kohtaukset ovat periaatteessa improvisoituja. Kun omassa hahmossaan kertoo omasta elämästään, sortuu helposti improvisoidessaan yhäkin salailuun, unohtamiseen ja kiertelyyn. On vain niin vaikea sanoa niitä kaikki oikeita ajatuksia, vaikka ne ovatkin osittain käsikirjoitettuja! Oikeat sanat, pointit, pelottavat, tuntuvat niin suurilta sanottavaksi. Kohtauksen idea häviää pelon taakse.
Tuntuu pelottavalta olla oman asiansa kanssa lavalla. Se on minun ajatukseni, minun maailmani, oma ja henkilökohtainen. Ja tästä sitten lähdetään työstämään kohtausta! Apua!
Hyssyttely on kuitenkin pahin moka, minkä voi tehdä. Jos ei seiso oman ajatuksensa takana, ei koskaan saa sanottua. Täytyy vain mennä täräyttää ja paljastaa aidosti oma itsensä. Pelottavaa! Mutta kohtaus ei toimi, jos hahmot vain kiertelevät ja kaartelevat. Mielenkiinto häviää kokonaan, jos kaikki nielevät sanansa ja sulkeutuvat omaan itseensä.
Onneksi työryhmä on juuri tämä. Tätä projektia ei olisi ilman näitä tyttöjä, Melissaa, Saria ja Jennaa. Harjoituksissa on itketty ja naurettu, on kipuiltu ja potkittu seiniä. Visioitu yhdessä ja ohjattu toisiamme. Autettu löytämään rohkeutta ja omaa ääntä, oltu kananlihalla ja välillä ihan pihalla.
Homma alkaa muotoutua ideatasolta vauhdilla kokonaisuudeksi. Vaikka harjoituksissa unohdan vieläkin sanoa kaiken, niin vähitellen rohkeus kasvaa ja sen myötä asioiden merkitys. Toivon, että kun esitykset alkavat, olemme hyväksyneet pelkomme niin, että asioiden merkitykset ovat kasvaneet ohi sen merkityksen joka niillä on meille. Toivon, että mittakaava kasvaa harjoituskauden aikana minä-perspektiivistä kohti yleisemmin tutkivaa perspektiiviä.
Tänään illalla harjoittelemme taas.
Rakkaudella
Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti