Minussa on haavoja

Nyt on vitriini kauniiksi koristeltu ja harjoitukset on startanneet. Sielunmaisemassa lepää uusi kokemus. Ymmärsin, että kaikkea ei aina tarvitse sanoa, kun kokee oivalluksen ihanan hetken, että minä riitän ihan tällaisenaan tässä ja nyt. Ei tarvitse yrittää olla mitään sen kummempaa. On tärkeää riittää itselle kaikkine haavoineen. Joidenkin asioiden möyhiminen on turhaa,jos on tullut niiden käsittelyn kanssa päätepisteeseen. Sen myötäminen, että minussa on haavoja on vaikeaa, mutta totuus. Sen sanominen on vaikeaa ja tarpeellista. Ymmärsin, että en ole valmis vielä kertomaan kaikkea. Sain siitä vapauden olla tällä hetkellä juuri niin epätäydellinen kuin olen. Minä olen Sari Pauliina Degerlund ja ylpeä siitä. Olen ylpeä meidän teoksesta, joka on repinyt minut välillä rikki,mutta saanut myös ehjäksi. On turvallista kantaa suurta taakkaa ystävien kanssa.

Ehkä joku päivä olen yhtä vahva kuin suuresti ihailemani Melissa ja Tiia, mutta minun aikani ei ole vielä. Olen tukemassa heitä tällä suurella matkalla ja teemme yhdessä unelmasta totta.
Vitriinin lamppujen alla illan hämärässä koreilee meidän sydämet, joita ohikulkevat ihmiset saavat armotta katsella. Me kerromme teille tarinan, jos haluatte tulla sen kuulemaan. Tervetuloa! Tampereen Ylioppilasteatterin vitriini kertoo teille milloin olemme valmiit aloittamaan sen kertomisen.

Rakkaudella

Sari